Laatuaikaa lastenlasten kanssa


 

 

 

 

 

 

 

 

Isovanhemmilla on käsittämättömän suuri ja lähtemätön vaikutus lastenlastensa elämään. Isovanhempien kertomat tarinat ja heidän kanssaan viettämä aika jäävät elämään lasten mieliin ja niitä muistellaan vielä vuosienkin päästä. Tässä muutama idea, mitä touhuta yhdessä lastenlasten kanssa.

Lapset rakastavat, kun pääsevät mukaan tekemään yhdessä asioita isovanhempiensa kanssa. Mikä olisikaan parempi tapa viettää aikaa lasten kanssa, kuin yhdessä leipominen tai ruoan laitto. Mitäpä jos seuraavalla kerralla, kun saat lastenlapsia kylään, leipoisitte oikein ison kasan korvapuusteja tai vaikka jakaisit lapsien kanssa suosikki keksireseptisi. Takuuvarmasti lapset kertovat kotona innoissaan vanhemmilleen, miten yhdessä leivoitte ja nautitte valmiita herkkuja, ja miten mukavaa se heidän mielestään oli.

Espoossa on myös monta mielenkiintoista luontokohdetta. Pakatkaa eväät mukaan aurinkoisena päivänä ja lähtekää metsäretkelle yhdessä lapsien kanssa. Espoossa on kaiken kaikkiaan 26 luontopolkua, joista kaupunki ylläpitää yhdeksää, joten mahdollisuuksia on monia. Useille reiteille järjestetään myös opastettuja luontoretkiä, joten ei huolta, jos reitit eivät ole entuudestaan tuttuja.

Sadepäivien suurin ilo on lauta- ja korttipelit. Kaivakaa kaapin kätköistä vaikkapa Afrikan tähti tai perinteinen korttipakka, ja katsokaa, kuka on teidän sukunne korttihai. Erilaisia pelejä on lukemattomia, ja uusien pelien oppiminen yhdessä isovanhempien kanssa on varmasti sadepäivän kohokohta.

Pelkästään se, että annatte hetken omaa aikaanne ja olette paikalla riittää. Lapset arvostavat ja vaalivat muistojaan isovanhempien kanssa vietetyistä hetkistä vielä vuosikymmenienkin jälkeen, sen voimme sanoa omasta kokemuksestamme.

Hauskoja ja elämäntäyteisiä hetkiä teille yhdessä lastenlastenne kanssa!

 

Teksti:

Restonomiopiskelijatiimi: Emmi Saarinen, Simo Solantaus, Nea Turunen ja Sara-Sofia Vilen

Laurea-ammattikorkeakoulu kevät 2018

 

Lähteet:

https://www.espoo.fi/luontopolut

https://askelterveyteen.com/lapsenlapset-ovat-isovanhempien-valo/