Tarinankerrontaa


Palveluita yhteensä 1. Näytetään tulokset 1 - 1.

          
Tarinankerrontaa
050-3523125 | asiakaspalvelu@onnenrumpu.fi

“16-vuotiaana evakkoon!” alkoi mummoni uskomaton tarina sodasta, elämästä, ihmisyydestä, taistelusta ja Kuusamosta. Olen onnekas, sillä edesmennyt mummoni oli tarinankertoja, jonka kertomuksista osa on painettu sisarusvoimin kirjaksi.

Näytä koko kuvaus

“16-vuotiaana evakkoon!” alkoi mummoni uskomaton tarina sodasta, elämästä, ihmisyydestä, taistelusta ja Kuusamosta. Olen onnekas, sillä edesmennyt mummoni oli tarinankertoja, jonka kertomuksista osa on painettu sisarusvoimin kirjaksi. Olen saanut käpertyä sukujuuristani kertovien tarinoiden äärelle peilaamaan omaa taivaltani nuoreksi naiseksi. Senioreilla on takanaan lukuisia tapahtumarikkaita vuosia, joista moni läheinen haluaisi kuulla. Kertomuksia voi olla kuitenkin vaikea pukea sanoiksi.

Tarinankerrontakoulussa seniori oppii kirjoittamaan ihmeellisen elämäntarinansa. Journalistin laatimien apukysymysten avulla hän pääsee aikamatkalle kiehtovaan elämäänsä ja pääsee muistelemaan hetkiä, joista valokuvat eivät kerro.

Kirjoittaminen on myös terapeuttista: kirjoittamalla pystyy kertomaan asioita, joita on vaikea sanoa. Tarina voi toimia tunteiden ilmaisijana. Kirjoittaminen tekee asioista myös todellisia. Kun tutkitaan sisäisiä käsityksiä ja omaa elämäntarinaa voidaan tiedostaa syitä nykyiseen ja aiempaan käyttäytymiseen. Tarinalla voi olla myös kommunikatiivinen merkitys. Tarinassa voi testata ideoita, mielipiteitä, olemassaoloa, pelkoja ja ymmärrystä. Tarina toimii myös paranemisen todistajana. Siitä voi nähdä, miten asiat ovat olleet ja mikä on muuttunut. Tarina voi jäädä yöpöydän laatikkoon vain omaksi iloksi, mutta sen voi antaa lahjaksi myös läheisille, oppaaksi heidän tutkimusmatkalle omille juurilleen.

Tarinankerrontakoulussa journalisti antaa aluksi apukysymykset ja ideakarttapohjan halutun kertomuksen sanoiksi pukemiseen. Seuraavilla kotikäynneillä käydään läpi tekstiä: mitä voisi vielä avata, mitä voisi tiivistää, miten tekstiä voisi vielä rikastuttaa kielikuvin, mikä oli ilmaistu hienosti, miltä tarinaa tuntui kirjoittaa ja miltä sitä tuntuu lukea.

Mahdollisuutena on myös, että journalisti tekee haastattelun ja tuottaa seniorin kertomuksen joko painetuksi, äänitetyksi tai videokuvatuksi tarinaksi. Hienosti kuvattu ja taitettu kertomus, kuunnelma tai dokumentti on mukava sisältö esimerkiksi pyöreiden vuosien juhliin tai muihin muistopäiviin.

Lisätiedot

Yritys tekee kotikäyntejä

- Ei toimipaikkaa

Yrityksen sivuille