Ikääntyvän ihon hoito


Sanotaan, että iho on ihmisen suurin elin. Vanheneva iho on hauraampi ja alttiimpi erilaisille tulehduksille, jos sitä ei hoida asianmukaisesti. On äärettömän tärkeää huolehtia ihon kunnosta ikääntyessä. Tässä aiheessa perehdytään ikääntyvän ihmisen ihon hoitoon ja kuinka ehkäistään ihon haavaumia ja infektioita tehokkaalla ihon perushoidolla.

Ikääntyvä iho

Ikääntyminen alkaa näkymään kolmenkympin jälkeen ihossa ensimmäisinä hentoina juonteina. Ihon talirauhasten määrä vähenee ikääntyessä, jolloin kosteuspitoisuus ihossa alenee. Ihon kollageenisynteesi eli joustavuus heikkenee, minkä seurauksena iho löystyy ja syntyy juonteita. Ihon vanhenemiseen vaikuttavat myös solunmuodostuksen hidastuminen ja estrogeenitason hiipuminen. Solunmuodostuksen hidastumisen myötä kuollut ihosolukko istuu ihon pinnalla kauemmin.

Ihon pigmentin tuottokyky vähenee ikääntyessä, joten iho palaa herkemmin auringossa. Ihoa vanhentaa UV-säteily auringosta, jonka vaikutukset näkyvät viiveellä ihossa. Elämäntavat, ympäristön saasteet, ihonhoitohistoria ja hormonit vaikuttavat ihon myös kuntoon.

Iho kuivuu herkemmin ikääntyessä ja sen kuivuudesta johtuva ihottuma on yleistä muun muassa säärissä ja kämmenselissä yli 60-vuotiailla.

Ikääntyvän ihon tehokas perushoito

Perusta ihon hoidolle on säännöllisyys. Eli säännöllinen pesu ja rasvaus perusvoiteella. Ihoa tulee käsitellä aiempaa hellävaraisemmin sen ohentuessa.

Pesun jälkeen ihoa kuivataan taputtelemalla pehmeällä pyyheliinalla. Ihon pesussa veden tulee olla haaleaa ja saippuan sijasta voidaan käyttää kevyttä perusvoidetta. Perusvoide on oiva keino kosteuttaa kuivaa ihoa ja se parantaa sen suojatoimintaa. Itselle sopiva perusvoide löytyy kokeilemalla erilaisia perusvoiteita. Liian vähän rasvaa sisältävä voide ei ole riittävän tehokas ihon kosteuttamiselle ja liian rasvainen voide puolestaan voi estää ihoa hengittämästä.

Perusvoiteiden säännöllinen käyttö ennaltaehkäisee ihottumia ja hillitsee ihon kutinaa. Perusvoidetta suositellaan käytettävän noin 1-2 kertaa päivässä, vaikka aamuin ja illoin. Voidetta levitetään myötäkarvaan. Vastakarvaan levitettäessä (varsinkin rasvaisemmat voiteet) voivat aiheuttaa karvatupen tulehtumisen.

Ihon kutina voi olla merkki lievästä tulehduksesta. Lievästi tulehtuneen ihon hoitoon voidaan käyttää kortisonivoiteita, joita saa ilman reseptiä apteekista. Kortisoni voiteiden itsehoidossa ei suositella voidetta levitettävän ohuille ihoalueille kuten kasvoille eikä limakalvoille.

Ikääntyneen haavan hoito

Ihon haavoja ja hiertymiä tulee herkemmin ihon ikääntyessä. Ikääntyvällä iholla haavat paranevat hitaammin, sillä verisuonien määrä vähenee iän karttuessa. Jos sairastaa diabetesta, haavat paranevat huonommin. Diabetesta sairastavan tulee huolehtia sairauden vuoksi helposti rikkoutuvien taivealueiden ja varvasvälien kunnosta. Pesun jälkeen on tärkeää muistaa kuivata varvasvälit huolellisesti.

Haavoja tulee hoitaa aina puhtailla käsillä, sillä likaiset kädet voivat edistää ihon tulehdusta. Haavan suihkuttaminen on myös tärkeää ja haavasidoksia tulee vaihtaa riittävän usein.

Jos haavaa ei huomaa riittävän ajoissa tai hoida asianmukaisesti, se saattaa tulehtua ja märkiä. Isompi ja syvempi haava puhdistetaan huolellisesti ja peitetään haavasidoksella. Jos haavan ympärillä oleva iho alkaa punoittaa ja haava-alue kasvaa, voi siinä olla bakteeritulehdus. Ihon bakteeritulehdusta voidaan hoitaa riittävin pesuin ja reseptittä saatavalla antibioottivoiteella. Jos haava ei itsehoidolla parane, on syytä mennä lääkäriin näyttämään haavaa.

Lopuksi:

  • Monipuolinen ja riittävä ravinto ylläpitää ihon kuntoa ja ehkäisee iho-ongelmien syntymistä
  • Riittävä nesteiden nauttiminen virkistää ihoa ja pitää nestetasapainon kunnossa
  • Auringolta suojautuminen ehkäisee ihosyöpien muodostumista. Kesäisin on ehdottoman tärkeää käyttää aurinkovoiteita.
  • Säännöllinen ihonhoito eli ihon pesu ja rasvaus ennaltaehkäisee ihon tulehduksia
  • Jos iholle ilmestyy uusi, epätavallisen näköinen luomi, on syytä näyttää sitä lääkärille.

 

Teksti:

Hoitotyön opiskelija Aniso Abdulkadir

Laurea-ammattikorkeakoulu 2018

 

Lähteet:

Kodin kuvalehti. Nuorenna ikääntyvää ihoa. 2011. https://www.kodinkuvalehti.fi/artikkeli/voi_hyvin/kauneus/nuorenna_ikaantyvaa_ihoa

Apteekki. Viisi yleistä ikääntyvän ihon ongelmaa – kärsitkö sinäkin näistä? 2016. https://www.apteekki.fi/terveydeksi/ihonhoito/viisi-yleista-ikaantyvan-ihon-ongelmaa-karsitko-sinakin-naista.html

Terve. Hoida ikääntyvää ihoa oikein. 2016. https://www.terve.fi/artikkelit/hoida-ikaantyvaa-ihoa-oikein

Allergia. Ikääntyvän ihon ongelmat ja hoito. 2018. https://www.allergia.fi/iho/aika-muuttaa-ihoa/ikaantyvan-ihon-ongelmat-ja-hoito/

Kuvan lähde:

Sixty and me. What’s your opinion about anti-aging skin care? 2016.  http://sixtyandme.com/whats-your-opinion-about-anti-aging-skin-care/