Miksi mukaan vapaaehtoistyöhön?

Miksi mukaan vapaaehtoistyöhön?

Vapaaehtoistoiminta tarjoaa lukuisia mielenkiintoisia mahdollisuuksia eläkeläisille. Vapaaehtoistoimintaan liittyminen voi esimerkiksi tulla ajankohtaiseksi, kun eläkkeelle jäädessään seniori saattaa etsiä uutta tekemistä tai haluaa aloittaa uuden harrastuksen. Suomessa oli huhtikuussa 2011 noin 132 000 erilaista yhdistystä, joista löytyy työtä kaikenikäisille ihmisille. Vapaaehtoistoiminta sekä yhdistys- ja vertaistoiminnalla on myös todettu olevan myönteisiä vaikutuksia ikäihmisten terveyteen ja hyvinvointiin.

Ikäinstituutin järjestämän Vavero-hankkeen pohjalta kerättiin kyselyaineisto pääkaupunkiseudun järjestöjen vähintään 60-vuotiailta jäseniltä syksyllä 2008. Kyselyssä keskityttiin ikääntyneiden osallistumiseen vapaaehtoistoimintaan ja erilaisiin harrastus-, yhdistys- ja vapaa-ajantoimintaan. Jopa 58 % vastaajista osallistui vapaaehtoistoimintaan, ja 37 % vähintään kerran viikossa.

Kyselyyn osallistuneista 91 % oli saanut ystäviä tai tuttavia järjestötoiminnan kautta. Keskeisin syy osallistua vapaaehtois- ja yhdistystoimintaan oli oman toimintakyvyn ylläpito, mutta myös halu olla hyödyksi muille ja vapaaehtoistoiminnasta saatava mielihyvä tulivat esille. Vapaaehtoistoiminnan yhteys yhteisöllisyyden tunteeseen oli myös tärkeä osallistumisen syy erityisesti nuoremmille ikäihmisille. Rohkaisevina kannustimina vapaaehtoistyöhön nähtiin koulutuksen lisääminen, joustavammat ja moninaisemmat toimintamahdollisuudet sekä mahdollisuuksien lisääminen sukupolvien väliseen vapaaehtoistoimintaan.

Vuonna 2005 julkaistun tutkimuksen mukaan ikääntyneiden vapaaehtoistoiminta hidastaa itsearvioidun toimintakyvyn ja terveyden vähenemistä ja masennuksen lisääntymistä. Sen vaikutukset kuolleisuuteen ovat myös myönteisiä. Tutkimuksen taustalla oli rooliteoriaan liittyvä näkemys, jonka mukaan vapaaehtoisena toimivien senioreiden roolit lisääntyvät, mikä edesauttaa sosiaalisten verkostojen lisäksi vallan, arvovallan, resurssien sekä emotionaalisen tyytyväisyyden lisääntymistä. Tulokset antoivatkin tukea näkemykselle roolien lisääntymisestä.

 
Lähteet:

 

Päivitetty 20.3.2017